Jouluterveiset hallitukselta

Joulu lähestyy ja on aika tervehtiä Teitä Sarparanta-sukuseuran jäseniä. Täällä Porvoossa Vanhan kaupungin joulukuusi loistaa kauniina jo Raatihuoneentorilla. Vielä joulutunnelman luomiseksi odottelemme tännekin vähän lunta. Joulun aikana meillä on aikaa perheelle ja sukulaisille. Voimme  tavata sisaruksia, isovanhempia, serkkuja, tätejä, setiä  ja muita sukulaisia sekä muistella yhteisiä joulumuistoja. On aikaa rauhoittua, käydä rakkaitten haudoilla ja ennen kaikkea viettää  tunnelmallista joulunaikaa kukin omalla tavallamme.

Nyt on tilaisuus lähettää erityinen kiitos Kaija Jännekselle ja vanhalle sukuseuran hallitukselle mahtavasta työstä. Kiitos kaikille Lautsian sukupäiviin  28 – 29.7.2012 osallistuneille. Kauniissa aurinkoisessa säässä saimme nauttia toinen toistemme seurasta ja viettää aikaa sukuasioiden parissa.

Sukujuhlassa muistelimme poisnukkuneita suvun jäseniä ja iloitsimme uusista pienistä sukulaisistamme.

Kirjeen liitteenä on jäsenmaksulasku. Seuran sääntöjen mukaan: Mikäli jäsen laiminlyö jäsenmaksun maksamisen kahtena peräkkäisenä jäsenmaksukautena, katsotaan hänen hallituksen päätöksellä eronneen seurasta. Jäsenmaksu on 20 euroa jokaiselta jäseneltä, vaikka osa maksukuiteista onkin postitettu perhekunnittain.

Sukuseuran uudet verkkosivut www.sarparanta.fi on päivitetty. Löydätte tietoa suvun ja sukuseuran historiasta, sukulehdistä, yhteystiedoista sekä vaakunatuotteista. Keräsimme palautetta Lautsian sukupäiviltä. Yhteenveto on  luettavissa  nettisivulla

Jos sinulla on ehdotuksia kotisivujen sisällöksi tai haluaisit lukea lisää jostain tietystä Sarparanta-sukuun liittyvästä aiheesta, ota yhteyttä sukuseuran hallitukseen (hallitus@sarparanta.fi).Voit myös tarjota omia kirjoituksiasi sukuseuran sivuille ja seuraavaan sukulehteen, pienetkin muistelut ja valokuvat ovat kullan arvoisia.

Jälleen muistutan: lähettäkää tietoa sukuun syntyneistä ja kuolleista  jäsenrekisterin pitäjälle Jarkko Jännekselle, <http://www.privatedaddy.com/?q=fVJSbX99DlJjHyFlTEVlLhhvaBZNFEBaQndq_19> tai hallituksen jäsenille mielellään sähköpostitse <http://www.privatedaddy.com/?q=f1JMan1mVUtCAi5yT2RjOgN5YBZFGFpCd2o-3D_19>.

 Haluan toivottaa kaikille sukuseuran jäsenille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2013 joululaulun ja virren 30 säkeistön myötä:

” Kiitävi aika, vierähtävät vuodet
Miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina, sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan”
 

Terttu Virtanen, puheenjohtaja

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>