Sarparanta-nimen historiaa

Ensimmäiset Sarparanta-nimen haltijat olivat alunperin nimeltään Södermaneja. Ensimmäisenä nimensä suomensi Emil Söderman perheineen vuonna 1906 Snellmanin 100-vuotispäivän kunniaksi. Ruotsinkielisten nimien suomentaminen oli tuohon aikaan varsin yleistä. Nimien suomentamisessa on ollut tiettyjä lainalaisuuksia: luonnollisesti haluttiin säilytää nimen alkukirjaimet, koska 1900-luvun alussa oli tavanomaista nimikoida henkilökohtaisia tavaroita. Toisaalta nimen valintaan vaikuttivat muoti-ilmiöt ja Emil tiesi Sarparannan tapaisten kaksiosaisten nimien olevan tuohon aikaan suosittuja. Ilmeisesti Emil Söderman on saanut inspiraatiota myös nimioppaasta, sillä siellä mainitaan ainakin nimet Sarpa ja Sarpala. Mahdollisesti hänellä on ollut mielessään myös jokin paikannimi. Sarparanta-nimisiä paikkoja on eri puolilla Suomea.

Sarpa merkitsee ruokoa tai kaislaa. Emil Söderman oli innokas maanviljelijä ja hänellä on varmasti ollut yhteyksiä Liedossa Ankankylässä entiseen Sarparanta -nimiseen torppaan. Nimen valinnan pontimena on voinut olla myös yhteys Kuortaneen Ruonankylän Sarparantaan.

Sarparanta -nimi on suojattu vuonna 1930. Vuonna 1994 Sarparanta -nimisiä on ollut 84 kappaletta. Samana vuona sukuluettelossa on ollut 397 aikuista ja 127 lasta, joilla on oikeus jäsenyyteen.

Kommentointi on suljettu.